Kisamietteitä
IISALMI HISTORIC TROPHY
Kauden ensimmäinen Historic Trophy osakilpailu ajettiin 16.1. Iisalmessa.Tuomo Liukkonen lähti kilpailuun Jani Hokkasen kartturoimana tutulla Ford Escort 1300 GT:llä. Syksyn asfalttikilpailujen jäljiltä tuntuma lumella ajamiseen oli vielä hiukan kesäterässä, joten kovia menestyspaineita ei otettu kannettavaksi, vaan tarkoituksena oli ajaa ehjä kilpailu ja katsoa mihin vauhti nimekkäiden kilpakumppaneiden joukossa riittää.
Iisalmen kilpailussa oli vain 4 erikoiskoetta, joista ensimmäinen oli peräti 29,5 kilometriä pitkä. Heti alkuun ajettiin siis lähes puolet koko kilpailun pituudesta, joten hyvä suoritus tuolla pätkällä oli tärkeä koko kilpailua ajatellen. Ajo lähti sujumaan "kuin vanhaan hyvään aikaan" mutta vaikeuksiltakaan ei valitettavasti vältytty. Vaihdekeppi jäi kolme kertaa jumiin kakkosvaihteen kohdalle ilman, että vaihde olisi kuitenkaan ollut päällä. Niinpä vauhti pysähtyi pari kertaa kokonaan jumiutunutta keppiä riuhtoessa. Näiden tilanteiden aiheuttamasta noin 30 sekunnin aikahukasta huolimatta saimme EK:n loppuosalla Esa Laineen Minin kiinni ja siinä lumipölyssä ajaessa tuli huomiomerkillä merkattu tynnyrinkiertohidaste nypyn takaa aivan silmille! Tuomo jarrutti lukkojarrutuksen mutta vauhtia ei saatu riittävästi pois ja niin rysäytettiin suoraan päin peltitynnyreitä. Onneksi niitä ei oltu täytetty millään painavalla, joten ne lentelivät sivuun auton edestä. Koska isompia vaurioita ei tullut, niin jatkoimme samalla vauhdilla eteenpäin ja toisen hidasteen kohdalla pääsimme ohi yhdestä edellämme lähteneestä Escortista. Loppupätkän ajoimme Minin perässä, koska kapella tiellä ei ohituspaikkoja ollut. Maalissa hämmästys oli suuri, kun kaikista vastoinkäymisistä huolimatta suoritus palkittiin luokan pohja-ajalla.
Olimme siis EK1:n jälkeen 51 sekunnin luokkajohdossa ja se vaikutti kilpailutaktiikkaan siten, että aloimme puolustaa saavutettua sijoitusta loppupäivän ajan. Huollossa Henu, Pasi ja Ville vaihtoivat ehjää ajovaloa keulalle ja tarkastivat ettei tynnyriosumasta tullut vakavampia vaurioita. Vaihteistovikaa ei saatu kuntoon kenttäolosuhteissa ja niinpä loppupäivä oli ajettava ilman kakkosvaihdetta. EK2:n lähdössä Saxbergin Ari lupasi vielä ajaa kilpaa ja yrittää meidän kiinniottoa. Niinpä EK2 ajettiin vielä normaalia kilpailuvauhtia, mutta turhia riskejä vältellen. Tiukassa peltovasurissa spinnasimme tielle ja noin 20 sekuntia meni vekslatessa autoa jälleen oikeaan suuntaan. EK2:n jälkeen johtomme luokassa oli jo reilut 2 minuuttia ja niinpä EK:t 3 ja 4 ajettiin erittäin rauhallisesti kaikkia riskejä välttäen. Kilpailun tuloksena oli siis reilu luokkavoitto. Näin saatiin Janillekin se sitkeästi kiertänyt luokkavoitto vihdoin taskuun.
Erityismaininnan ansaitsevat Iisalmi rallin ala-arvoiset ja ralliin kelpaamattomat tiet. Suurin osa reitistä oli aurattu umpimetsään traktoriurien päälle, eikä niillä ajaminen juurikaan rallia muistuttanut. Tiestö ei siis ollut Historic autojen arvolle sopivaa ja toivomme ettei näin huonokuntoisia teitä enää jatkossa hyväksytä suorituspaikaksi mihinkään ralliin.
Talvi jatkuu vauhdikkaasti jo hyvin pian. Käy kurkkaamassa näillä sivuilla tuoreet kuulumiset!
2010 Historic Rally Trophy -69
- Iisalmi ralli 16.1.
- 1. Töysä ralli 6.2.
- Kaloppi Ralli 27.2.
- Teijo-Talo Ralli Salo 22.5.
- Lahti Historic Rally 6-7.8.
- Autoglym ralli 11.9.
- Pohjanmaa ralli 9.10.
