Kisamietteitä
EM Historic Lahti ja paluu todellisuuteen
Historic rallin EM-sarjan 5. osakilpailu ajettiin Lahdessa 28.–30.5.2009.
Tuomo Liukkosella oli tähän ralliin alla luokka- ja kategoriavoitto Tsekin osakilpailusta, joten tavoitteena Lahdessa ei voinut olla mikään muu kuin luokkavoitto. Kotimaan kamaralla vastaan asettui suomalaisten soraexperttien laaja kaarti, joten tavoite oli vähintäänkin haastava. Kovimmaksi vastustajaksi arvioimme Riku Rantasen, joka lahtelaisen Poppoo Teamin edustajana nautti hienoisesta kotikenttäedusta. Kartturin paikalle Lahden kisaan istahti Tuomon kanssa suomen Historic Rally Trophyssä kilpaillut Jani Hokkanen ja ajokkina oli tuttu Ford Escort 1300 GT
Nuotituksen aluksi kokeilimme ajamista Tuomon ja Petterin vuonna 2008 käyttämällä nuotilla. Vanha nuotti olikin pääpiirteissään kohdallaan, mutta Petterin kirjoitustyyli poikkesi niin paljon omastani, että päätimme kirjoittaa nuotit uudelleen väärinkäsityksien välttämiseksi. Nuotitus eteni hyvin ja aikaisemmilta vuosilta tuttuja ”juupas-eipäs” tilanteita oli yllättävän vähän.
Perjantaina ensimmäisen kilpailupäivän aamun siirtymällä hienoinen jännitys oli helposti aistittavissa. Taktiikkana oli heti alussa hyökätä täysillä, ettei Riku ja kumppanit ainakaan pääsisi alussa karkuun. EK1:lle saimmekin 3,6 sekunnin luokkapohjat ja jatkoimme edelleen jännitystä hikoillen kohti EK2:sta. Kakkosen lähdössä oli pitkä jono kilpa-autoja ja saimme tiedon, että pätkä on poikki saksalaisen Brink Burghardin ajettua Lancia Stratoksensa ulos. Odotteluaika oli kiireinen, koska saimme maistaa ”maailmantähtien” elämää paikallisen ala-asteen koululaisten hihkuessa innokkaasti nimikirjoitusten perään. Niitä piti lopulta kirjoittaa reilut 30, mutta kaikki saivat omansa. Saimme tiedon, että Burghard karttureineen on kunnossa, mutta aikataulusyistä EK2 muutettiin siirtymäksi.
Kilpailu jatkui EK3:lla, jossa saimme ajamiseen jo todellista hyökkäämisen meininkiä. Saimme pätkän aikana edellä lähteneen Pohjonen-Lonka parin Lancia Fulvian kiinni, mutta he antoivat hienosti tietä ja emme kärsineet pölystä kun muutaman sekunnin arvoisesti. Tyytyväisenä ajoimme kohti ensimmäistä huoltoa, kun kilpailun momentum tuli puhelinsoiton muodossa. Kilpailijapari Koskinen-Kalliomäki soitti siirtymällä autoomme ja kertoi Riku Rantasen ajaneen ulos EK:lla 3. Näin kovin kilpakumppani oli pudonnut pois kannoiltamme ja oli aika tarkastaa taktiikka ja katsoa tilanne muihin kilpakumppaneihin nähden.
Perjantain toisena lenkkinä ajettiin aamun pätkät uudelleen ja lähdimme taktiikalla kovaa, mutta varmasti. Tavoitteena oli saada mahdollisimman hyvä lähtönumero lauantaille, joten pelkkään tarkkailuun ei voitu tässä vaiheessa ryhtyä. Iltapäivä oli kuuma ja seuraavilla erikoiskokeilla hävisimme aamupäivän ajoille. Huolto tutki asiaa ja havaitsivat renkaiden lämmenneen purukumin pehmeäksi. Vaihdoimme kovemmat renkaat alle ja loppupäivä sujui hienosti, vaikka kartturia paikoin pitkät sivuluisut hiukan jännittivätkin.
Lauantaiaamun startissa olimme perjantain onnistumisen ansiota isompien autojen ympäröiminä letkassa sijoituksella 30. Olimme turvallisen tuntuisessa puolentoista minuutin luokkajohdossa ja se sija täytyi vähintään pitää. EM pisteiden nimissä yritimme samalla ajaa ikäkauden kategorian sisällä isompiakin autoja vastaan kilpaa. Olimme tässä vaiheessa ainoastaan reilut 10 sekuntia EM-sarjakakkosta Jukka Tuomistoa perässä, joten parin Tuomisto-Suominen ahdistelu kuului suunnitelmaan. Aamu meni tasaisesti ilman virheitä, mutta Tuomisto meni ensimmäisellä lenkillä hiukan karkuun. Iltapäivän lenkin alussa kävi selväksi, ettemme saa edellä ajavia isompia autoja kiinni, joten yritimme säilyttää keskittymisen ajamalla tasaisen kovaa maaliin asti.
Tummat pilvet ilmestyivät kilpailumme ylle ennen viimeistä erikoiskoetta. Huollosta lähtiessämme kuulimme auton takapäästä kolahtelua. Ajoimme seuraavaan risteykseen ja soitimme huollon tarkastamaan tilanteen. Voimansiirrossa tuntui jokin välys, mutta aikaa asian tarkempaan tutkimiseen ei ollut. Lähdimme siis erittäin varovasti siirtymään kohti viimeistä EK:ta. Laskimme matkalla, että luokkajohtomme kestää häviötä noin 10 sekuntia per kilometri jos vain pääsemme EK:n läpi ja maaliin asti. Tuomo lähti liikkeelle niin varovasti kuin autolla voi, mutta silti tunsimme sen viimeisen nykäisyn kun voimansiirto petti viimeisen EK:n lähtöpaikalle. Ajoimme noin 400 metrin päähän yksipyörävetoisella autollamme ja pysäköimme tienhaaraan katselemaan muiden ajoa.
Näin päättyi matkamme 2min. 52sek. luokkajohdosta teknisien ongelmien vuoksi viimeisellä erikoiskokeella. Pettymys oli valtava, mutta ralli on joskus juuri näin raakaa!
Lahti Historic Rallyn yleiskilpailun voitti MM tasolla ammatikseen ajava Jari-Matti Latvala Ford Escort BDA:lla. Oman luokkamme voittaja oli Esa Laine Mini Cooper S:llä.
Onnittelut voittajille. Liukkonen Racing vetäytyy pujottamaan uutta matoa koukkuun, eli auto rakennetaan taas huippukuntoon tulevia koitoksia varten.
2010 Historic Rally Trophy -69
- Iisalmi ralli 16.1.
- 1. Töysä ralli 6.2.
- Kaloppi Ralli 27.2.
- Teijo-Talo Ralli Salo 22.5.
- Lahti Historic Rally 6-7.8.
- Autoglym ralli 11.9.
- Pohjanmaa ralli 9.10.
