Kisamietteitä
SM HARTIKAINEN RALLI JOENSUU
Talvikauden ja samalla historic nuottisarjan viimeinen talviosakilpailu Hartikainen SM Itäralli ajettiin 6.3. Joensuussa. Tuomo oli tällä kertaa nuottireissulla Janin kanssa ja pitkään nuotituspäivään varauduttiin saapumalla paikkakunnalle jo torstai-iltana. Tiedossa oli pitkä päivä, koska nuotitettavia EK-kilometrejä oli tässä talvikauden huipennuksessa peräti 115 kappaletta. Suunnitelmana kilpailuun oli tehdä hyvä nuotti ja ajaa siitä niin kovaa kuin 13-satasella pikkuautolla suinkin pääsee. Valitettavasti tälläkään kertaa luokkaamme ei uskaltautunut muita kilpailijoita.
Nuottipäivä oli jo sinänsä kokemus, sillä missään aikaisemmin käymässämme kilpailussa ei ole näin suurta kilometrimäärää nuotitettu yhtenä päivänä. Suomen talven pimeys vielä rajoittaa tehokasta nuottiaikaa ja tällä kertaa meinasi miehistöstä "bensa" loppua viimeisiä nuotteja kirjoittaessa. Onneksi kaikki saatiin puristettua paperille ja vielä tarkastettua sen verran, että tiesimme selviävämme hengissä pätkät läpi jos nuotti vain kuuluu ja menee jakeluun kisapäivänäkin.
Kisapäivän aamuna suoritimme normaalit rutiinit ja lähdimme tyytyväisin mielin matkaan luokkavoitto mielessä. Ensimmäinen EK meni lämmitellessä, mutta siitä eteenpäin EK:t 2-4 tulivat ajollisesti suunnilleen sitä vauhtia mihin ilman turhaa riskinottoa pystytään. Valitettavasti kilpailun soundi kääntyi molliin neljännen EK:n maalin tietämillä. Jäähdytysneseteen tuoksu yhdessä pienen höyryhattaran kera kertoi, että konehuoneessa ei kaikki ollut kunnossa. Siirtymällä tyhjensimme omat juomapullot syyläriin ja saimme vielä lisää voitehista vanhinta Jurvela/Kjelin parivaljakolta (Kiitos kilpakumppaneille nesteavusta!). Moottorin lämmöt saatiin haltuun ja vielä lähdettiin yrittämään EK5:sta, koska sen jälkeen oli huoltotauko, jossa jotain voitaisiin mahdollisesti tehdä.
Toiveet huoltoon pääsystä alkoivat huveta EK 5:n lähdössä, jossa Ford päästeli höyryjä pakoputkesta Lentävän Kalakukon malliin. Kone kuitenkin veti lähes normaalisti, joten EK5 nautiskeltiin noin 80%:lla vauhdilla lävitse. Maalissa paikallinen talon isäntä voiteli meitä jälleen vedellä ja vielä lähdettiin nilkuttamaan kohti huoltoa, mutta tässä vaiheessa kone kuulosti jo siinä määrin betonimyllyltä, että päätimme lopettaa taivaltamisen Hammaslahden kirkolle. Huoltomiehistönä reissulla olleet Joni ja Aaro tulivat pelastamaan meidät ja niin lähdettiin Joensuun kautta kohti kotia ja kevään rospuuttotaukoa.
Onnittelut menestyneille ja lämpimät kiitokset talven aikana mukana reissanneille, sekä kotona jännittäneille. Nyt laitetaaan kalusto huoltoon ja näillä näkymin seuraavan kerran kurvaillaan huhtikuussa Tsekin asfalteilla Historic EM-sarjan Vltava rallissa. Palataan keväämmällä jälleen asiaan!
2010 Historic Rally Trophy -69
- Iisalmi ralli 16.1.
- 1. Töysä ralli 6.2.
- Kaloppi Ralli 27.2.
- Teijo-Talo Ralli Salo 22.5.
- Lahti Historic Rally 6-7.8.
- Autoglym ralli 11.9.
- Pohjanmaa ralli 9.10.
