Liukkonen Racing

Kisamietteitä

Loppi historic trophy

Historic Trophyn viimeinen talviosakilpailu ajettiin 27.2. Lopella. Tuomo ei ole talven kuluessa osannut päättää ajetaanko trophyä vai nuottisarjaa, joten nyt on siis ajettu molempia. Lopellakin oltiin siis mukana ja tällä kertaa hiekkasäkkinä kyydissä istuskeli "kakone", eli Jani.

Lopen kisan luokka 2:een ilmoittautui peräti 14 autokuntaa, mukana mm. luokan paluumuuttaja ja armoitettu vetomies Riku Rantanen. Kova kisa oli siis tiedossa ja tavoite asetettiin luokassa 3:n joukkoon samalla toivoen, että vauhti riittäisi aivan luokan kärkisijoille. EK1:n alussa Tuomo kokeili vanhaa etuvetokikkaa, eli vasemmalla jalalla jarruttelua ja tuo homma sai kartturin kulmat kurttuun. Heti kun tuo testailu saatiin loppumaan, alkoi lempinimen "leikkaaja" lunastaminen ja niinpä melko simppelin näköisessä "oikea täysmiinus" mutkassa ajolinja oli sen verran ahne, että pehmeä penkka imaisi Escortin syleilyynsä.

Sen verran syvällä hangessa oltiin, että kumpikaan miehistöstä ei saanut auton ovea auki. Onneksi paikalla oli joukko katsojia lumilapiolla varustettuna, joten pienen lapioinnin jälkeen Tuomo pääsi autosta ulos ja sen jälkeen sopivasti ralliadrenaliinilla doupattuna Tuomo avustajineen nosteli Escortin tielle. Lämpimät kiitoset EK1:n huomiomerkkipaikan yleisöllle!

Lumitalkoossa meni noin 5 minuuttia ja sen jälkeen ajelimme rauhassa maaliin pysähtyen välillä tyhjentämään lumen täyttämää syyläriä. Kokonaiskilpailu oli valitettavasti osaltamme EK1:llä käsitelty, joten loppupäivä meni ralliajon harjoitteluksi. Ongelmista sisuuntuneena ajoimme EK2:lle luokan pohjat ja vauhti oli päivän lopuillakin pätkillä luokkakärjen tuntumassa.

Vaikka sijoitus tänään oli "ynnä muut", niin reissusta jäi hyvä maku suuhun, kun kateissa ollut pimenän kisan vauhti saatiin taas kotitalliin. Hyvillä mielin jatketaan kohti seuraavaa viikonloppua, jolloin talvikausi päätetään Joensuun SM-rallissa Historic nuottisarjan merkeissä.

2010 Historic Rally Trophy -69

  1. Iisalmi ralli 16.1.
  2. 1. Töysä ralli 6.2.
  3. Kaloppi Ralli 27.2.
  4. Teijo-Talo Ralli Salo 22.5.
  5. Lahti Historic Rally 6-7.8.
  6. Autoglym ralli 11.9.
  7. Pohjanmaa ralli 9.10.

Auto