Kisamietteitä
SM Vaakuna Ralli
Liukkonen Racing starttasi kotikisaansa luottavaisin mielin: Tuomolla oli vielä hyvin Arctic -rallin nuottirutiini mielessä, kartturiksi tuli Soinin Petteri joka oli viimeksi lukenut nuottia Tuomolle viime keväänä Tsekin EM:ssa. Nuotti tuli sujuvasti ja kartturin työ oli helppoa. Tosin sen verran hoppu tuli lopussa, että EK5 Hasa ehdittiin ajaa vain kerran. Tien varressa tosin on Ripatin Pekan automaalaamo jossa Tuomonkin Escortia on sepitetty, joten tie on sinällään puolituttu. Taivalantin Henri hoiti auton ja kisavarusteiden katsastuksen illalla.
EK1 Kovala starttasi raviradalta, jatkui varuskunnan harjoitusalueen läpi edelleen Kovalan suuntaan, mittaa pätkällä oli 23,90 km. EK ajettiin viime vuonna toisin päin. Pätkä oli paremmassa kunnossa kuin viime vuonna -lumipenkat estivät isommat oikaisut. Sotaratsu kulki taas terävästi, tosin pitkillä suorilla konetta hieman säästeltiin. Ajossa oli jonkin verran varovaisuutta, jarrutukset otettiin ehkä hieman liiankin varman päälle. Pätkällä oli runsaasti sekä autoja ojassa, että jälkiä hieman liian optimistisesta nuotista. Erikoiskokeen loppupäässä ajettiin vajaa kilometri tielle nostetun kilpakumppanin perässä, he antoivat tietä heti seuraavassa risteyksessä joten aikahukkaa ei juurikaan tullut.
Pätkän jälkeen sujuteltiin Kasarmin Kampukselle huoltoon: normisetti eli ei muuta kuin tarkastukset että kaikki on ok. Ja sitten toiselle lenkille. Kakkos- ja kolmospätkä ajettiin vuosi sitten toisinpäin. Silloin samainen kartturi sekoili nuottien kanssa tosi pahasti, nyt sen sijaan luku ja jako menivät kohtuullisesti. Ajossa oli edelleen lievää varomista ja varman päälle meininkiä. Kilpakumppaneita oli kyllä tien ohessa edelleen paljon. Ennen nelospätkänä ajettua ravirataa oli kokoomatauko jossa ”puusilmä ja puupää” kartturi järjesti autokunnalle oman ”verenpaine tappiin” hetken. Erikoiskoe itsessään meni ihan OK, Ripatin Hannun ollessa lähettäjänä.
Huoltotauolla lisävalot kiinnitettiin nokalle ja etupään kulmia säädeltiin -uran pohjassa ollut kivi oli kolauttanut aika tällin EK2:lla. Mikkelissä kun oltiin, niin tuttuja kävi kasapäin moikkaamassa. Suurin ongelma oli lämpimänä pysyminen, etenkin kartturi pinnisteli pitääkseen itsensä toimintakykyisenä.
Huollon jälkeen ensimmäinen pätkä oli EK5, Hasa: liki täydellinen rallitie, eli taipuu koko ajan sekä ylös, alas, vasemmalle ja oikealle. Sille oli siis nuotti tehty kerta-ajolla, varsin rivakkaan tahtiin. Hasaan lähdettiin aivan täysillä, tarkoituksena vetää sen mitä rattaista lähtee. Nuotti oli hyvä ja osui about kohdalleen, tosin siinä vauhdissa muutamassa kohtaa huomattiin nuotin olevan hieman liian optimistinen, ts. kantti olikin kiperämpi kuin paperille oli kirjailtuna. Hienosti kuski selvitti ajohanskalla kaikki tilanteet! Ja niinhän se on että ”lähellä ei lasketa”! Kaikkiaan tosi huimaa ja hienoa kyytiä! Ainoastaan viisi isompaa hisseä meni nopeammin!
Hasan jälkeen oli helppo nostaa vauhtia lopuille pätkille: EK:t 6 Monikkala ja 7 Koivakkala menivät myös oikeata rallivauhtia.
EK6:n pieni tie oli ”lingolla hiekkakankaalle aurattu”. Spoorit olivat syvät ja reki poukkoili aika ajoin melko villisti, mutta hyvin kuski piti rekeä ladulla! Kartturinkin höpinät olivat lähes ok -pl. että puolivälissä pätkää kartturi mokasi: eli putosi nuotilta. Onneksi kuski ajohanskoineen pelasti tilanteen ja autokunnan ”hiekkasäkki” pääsi heti nuottiin takaisin kiinni.
EK7 mentiin myös lujaa ja tarkasti ilman isompia kommelluksia -puhkottuja penkkoja oli tälläkin pätkällä riittämiin! Kaikestaan rivakkaa ja varmaa etenemistä, tosin renkaista alkoi ”parasta ennen” päiväys lähestyä tosi kovaa vauhtia: pito tuntui hupenevan kantti kantilta. Siirtymällä maaliin tuntui että pitoa ei ole enää nimeksikään -hyvä että päästiin mäet ylös!
Sitten maaliin ja podiumille!
Luokkavoitto kuitattiin että helähti! Siinä sitä halattiin palkintojenjakajatyttöjä maalilavalla -20C pakkasessa. Kaikkiaan ihan hieno kisa, vaikkakin autoa säästellen. Mutta maalissahan ne palkinnot jaetaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
2010 Historic Rally Trophy -69
- Iisalmi ralli 16.1.
- 1. Töysä ralli 6.2.
- Kaloppi Ralli 27.2.
- Teijo-Talo Ralli Salo 22.5.
- Lahti Historic Rally 6-7.8.
- Autoglym ralli 11.9.
- Pohjanmaa ralli 9.10.
