Kisamietteitä
1. TÖYSÄ RALLI
Hanki kutsui Töysässä
Runsaasti EK kilometrejä sisältäneen tammikuun jälkeen lähdimme jännittyneenä Historic Rally Trophyn toiseen osakilpailuun Töysään. Ennakko-odotuksena oli, että Tunturirallin jäljiltä ajotuntuma on kohdallaan ja hyvään vauhtiin oli mahdollisuudet myös pimeässä kisassa. Jostakin syystä rytmi ei nuottikisan jäljiltä pimeään ajasessa oikein löytynyt ja niinpä oman kilpailumme ratkaisuhetket elettiin jo EK1:llä. Pätkän loppupäässä normaalin 90 asteisen vasurin jälkeinen leveä suora tie "hyppäsi silmille" ja auto suistui risteyksen jätössä ulkokurvin puolelle lumihankeen. Paikalla oli pieni joukko katsojia ja neljä miestä kävi autoon kiinni, mutta Escort tuntui istuvan tiukasti ojan pohjalla. Jani ei päässyt omasta ovestaan ulos, joten Tuomo hyppäsi mukaan nostohommiin. Sitten alkoi Escort liikkua rivakkaan tahtiin tielle. Tässä todistettiin, että ralliadrenaliini on myös puhdasta suomalaista voimaa! Kiitos nostoporukalle, sillä omin voimin auto ei olisi tielle noussut.
Hangessa meni noin 2,5 minuuttia ja hetkeksi aikaa tien poskeen jäi myös osa itseluottamuksesta. EK2 meni jotenkuten ja ensimmäisessä huollossa taistelutahtoa alettiin taikoa takaisin. Vaikka eroa oli rutkasti, niin kaikkea voi pitkässä kisassa sattua ja niinpä kisa aloitettiin omalta osalta alusta uudelleen EK3:lta. Loppupäivän ajo oli sitä mitä sen olisi pitänyt olla aamusta asti, ja pätkillä edettiin normaalia marssivauhtia. Vaikka ajo sujui, niin moottorin puhti ei tuntunut olevan normaalilla tolalla. Escort ei enää jaksanut nelosvaihteella kiihtyä normaalisti ja vaikka viimeinen EK6 ajettiin kovalla yrityksellä, niin luokan kärkiajan ajaneelle Pasi Koskiselle hävittiin vielä 12 sekuntia. Pasi oli liikkeellä Tuomon varamoottorilla, joten tällä kertaa tiimin parempi moottori taisi olla väärässä autossa :-). Pasi oli luokan toinen, joten onnittelut Pasille hienosta debyytistä takavetoisella.
Meillä päivän tuloksena oli luokan 4. sija. Onnittelut nopeammille! Liukkonen Racing vetäytyy etsimään kadoneita hevosvoimia ja numerot liimataan taas kylkeen Mikkelin Vaakuna-rallissa.
2010 Historic Rally Trophy -69
- Iisalmi ralli 16.1.
- 1. Töysä ralli 6.2.
- Kaloppi Ralli 27.2.
- Teijo-Talo Ralli Salo 22.5.
- Lahti Historic Rally 6-7.8.
- Autoglym ralli 11.9.
- Pohjanmaa ralli 9.10.
